| Ari Angervo |
|
Sorry. At the moment following information is only available in finnish.
Ari Angervo toimi konserttimestarina Suoman Kansallisoopperassa 1967-75 sekä konserttimestarin sijaisena Radion Sinfoniaorkesterissa. Kamarimuusikkona hän soitti lähes 20 vuotta silloisissa Suomen edustuskvarteteissa, Suhonen-Kvartetissa ja Voces Intimae-Kvartetissa sekä Helsingin Kamariorkesterissa. Vuonna 1975 Angervo siirtyi Suomen Kansallisoopperan konserttimestarin paikalta kapellimestariksi samaan talon. Taiteellisena johtajana Angervo toimi Oulun, Lappeenrannan ja Mikkelin kaupunginorkestereissa sekä Lapin Kamariorkesterissa. Oulun kaupunki myönsi Angervolle kaupungin taidemitalin ja Rovaniemen kaupunki kaupungin taidepalkinnon hänen taiteellisesta työstään orkestereittensa kanssa. Viulistina ja kamarimuusikkona Ari Angervo on konsertoinut Euroopan tärkeissä musiikkikeskuksissa sekä musiikkijuhlilla. Suhonen- ja Voces Intimae-Kvartetin jäsenenä hänellä oli ilo olla työstämässä monien kotimaisten ja eurooppalaisten silloisten nykysäveltäjien kantaesityksiä sekä toimimaan ensimmäisenä eurooppalaisena siltana Neuvostoliiton silloisista nykysäveltäjistä merkittävimmän, Dmitri Shostakovitsin sävellysten tulkkina. Oopperakapellimestarina Angervo on vieraillut Savonlinnan Oopperajuhlien lisäksi useissa Euroopan merkittävissä oopperataloissa sekä kapellimestarina kotimaan sinfoniaorkesterien lisäksi useissa Euroopan maissa , Japanissa ja Uudessa Seelannissa. Opetustyö on ollut Angervolle aina läheistä ja tärkeää ja hän onkin kasvattanut uutta muusikkopolvea niin viulunsoiton, kamarimusiikin ja orkesterijohdon opettajana Sibelius-Akatemiassa, Länsi-Helsingin musiikkiopistossa, Oulun konservatoriossa, Tampereen konservatoriossa, Oulunseudun ammattikorkeakoulussa ja Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa, jossa toimii tällä hetkellä yliopettajana. Suurin osa Angervon oppilaista toimii tällä hetkellä musiikkielämän vastuullisimmilla paikoilla viulisteina ja kapellimestareina Suomessa ja Euroopassa. Ari Angervon ohjelmistovalinnat ovat aina sisältäneet uutta musiikkia ja erityisen tärkeää on saada tilata ja työstää tuntemiensa säveltäjien kantaesityksiä. Ari Angervo aloitti Hetan Musiikkipäivien taiteellisena johtajana 2007. |


Ari Angervo (s. 1944) aloitti muusikon uransa viulistina. Hänen opettajinaan toimivat 1900-luvun merkittävimpiin muusikoihin lukeutuvat taiteilijat, kuten Onni Suhonen, András Mihály, Mieczyslaw Horzowski, György Ligeti, Arvid Jansons ja Jorma Panula.