|
Hetan Musiikkipäivät on pääsiäisajan kirkko- ja kamarimusiikin esittämiseen erikoistunut konserttien sarja lumisten tuntureitten keskellä Kalottialueella. Tapahtumassa yhdistyvät hiihto ja musiikki. Pääjuhlapaikkana on Enontekiön kirkonkylä Hetta, missä pääsiäisaurinko virkistää ruumiin ja mielen.
Erämaan äärettömyys, hiljaisuus, kiireettömyys ja keväthankien huikaiseva valo yhdistyvät pääsiäisen sanomaan. Luonnon majesteettisuudessa kuuluu arktinen joiku, kuljettaen ajatuksia yli kairan ja tunturien. "Huilu soi intensiivisesti tunturimaailman keväisen yön tunnelmaa, kutsuu lumikentille, tunturin huipulle asti. Sieltä näkee kauas. Ajatus juoksee kirkkaana, mieli avartuu, saa iloa, voimaa ja uskoa." (Timo Kurki). Puhutaan Hetan hengestä.
Festivaalilla on pitkät perinteet yhteistyöstä Ruotsin, Norjan, Tornionlaakson kuntien sekä Rovaniemen kanssa, samoin Neuvostoliiton ja Venäjän sekä Viron kanssa.
Musiikkipäivien voima ei kuitenkaan ole sen laajuudessa, vaan laadussa. Pohjoinen, paikallinen, suomalainen ja saamelainen perinne yhdistyvät kansainvälisen yhteistyön ansiosta monipuoliseksi ja omaperäiseksi musiikkijuhlaksi ja kohtaamispaikaksi.
Päätapahtumapaikassa kirkossa, jopa lumilinnassa, tunturikämpällä ja lentokentällä on kuultu musiikkia laidasta laitaan gregoriaanisesta kirkkolaulusta kamarimusiikkiin ja joikuun. Korkeatasoiset, vanhaan musiikkiin ja teosten sävellysajalle tyypillisillä soittimilla esittämiseen inspiroituneet taiteilijat ovat näyttäneet, että hyvä musiikki elää ja säilyttää voimansa läpi vuosisatojen.
Hetan Musiikkipäivät on ainoa pohjoisimman Lapin taidemusiikkitapahtuma saamelaisalueella ja pohjoisin musiikkijuhla Euroopan Unionissa.
Festivaali alkoi vuonna 1969 rovaniemeläisen Seitakuoron harjoitus- ja hiihtoleiristä Hetassa. Vahva kulttuuripersoona ja opettaja, kemiläinen Mauno Astala oli kuoron perustaja ja johtaja.
Hetan Musiikkipäiviä järjesti Astalan jälkeen Enontekiön Taideyhdistys parisen vuotta. Sen jälkeen niistä on vastannut Hetan Musiikkipäivät ry, joka perustettiin 1984. Mauno Astalan jälkeen taiteellisesta johdosta ovat vastanneet Kari Laine, vuosina 1983-1993 Pekka Vapaavuori ja hänen jälkeensä Matti Apajalahti 1993-1999. Vesa-Matti Tastula valmisti vuonna 1999 30-vuotisjuhlat yhdessä Matti Apajalahden kanssa. Tastula jatkoi taiteellisena johtajana vielä pääsiäisen 2006, josta lähtien taiteellisena johtajana on toiminut Ari Angervo. Erkki Apajalahti, yksi Seitakuoron entisistä johtajista on kirjoittanut Musiikkipäivien historiikin.
Suomalais-virolaisen barokkiorkesterin perustivat 1989 Pekka Vapaavuori ja virolainen Hortus Musicuksen johtaja Andres Mustonen Hetan Musiikkipäviä varten.
Yhdistyksen puheenjohtaja on Asko Muraja, varapuheenjohtaja Martti Vieltojärvi, sihteeri Juhana Kelloniemi ja rahastonhoitaja Ritva Laakso.
Hetan Musiikkipäivät ry:n jäseneksi voi liittyä maksamalla jäsenmaksun 10 € tilillemme Nordea 131630-26634 tai POP 564388-41767.
|