Avajaiskonsertti: Äiti Maa
Aino Peltomaan johtama Ensemble Gamut! tuo kiirastorstain konsertissaan näkyväksi varhaisen keskiajan naishahmoja.
Ensemble Gamut! Hetan kirkossa
Liput
Hetan Musiikkipäivien konserttiliput voi ostaa ennakkoon Lippu.fi-palvelusta tai suoraan konserttipaikan ovelta. Ovilipunmyynti aukeaa 30min ennen tapahtuman alkua.
Ohjelmassa
Festivaalin avajaiskonsertissa kuulemme birgittalaissävelmiä, varhaisinta Neitsyt Maria-aiheista musiikkia Suomesta, keskiajan mystikon Hildegard Bingeniläisen syvääluotaavia ja virtuoottisia melodioita. Lisäksi ohjelmistossa on runosävelmiä sekä vauhdikasta improvisaatiota.
Eri musiikkigenrejen välimailla sujuvasti liikkuva Ensemble Gamut! on luonut luonut uniikin soundinsa yhdistämällä elementtejä keskiajan musiikista, suomalaisista kansansävelmistä, improvisaatiosta, omista sävellyksistä sekä elektronisista äänimaisemista.
Gamut! keikkailee ahkerasti ulkomailla ja sen esitys Kallion kirkosta joulukuussa 2025 edusti Suomea EBUn Euradion joulukonserttisarjassa.
Yhtyeen tuore albumi ”MI” (Alba records) on saanut runsaasti kiitosta kansainvälisiltä kriitikoilta ja valittiin mm. Rondo-lehden lukijoiden levyksi 2025. Yhtyeen toinen levy ”RE” (Eclipse music) sai Emma -ehdokkuuden ja saanut osakseen laajaa kiinnostusta myös Suomen rajojen ulkopuolella sekä klassisen musiikin, vanhan musiikin kuin myös progressiivisen musiikin piireissä.
ESIINTYJÄT
Ensemble Gamut!
Aino Peltomaa – laulu, keskiaikainen harppu, kellot
Juho Myllylä – nokkahuilut
Ilkka Heinonen – jouhikko
