
Hildá Länsman
Hildá Länsman on joikaaja ja lauluntekijä Utsjoelta, Suomen pohjoisimmasta kunnasta. Hän on kasvanut vanhojen perinteiden poronhoidon, käsityön (duodji) ja joiun (luohti) parissa ja yhdistänyt taustansa akateemiseen opiskeluun Sibelius-Akatemian Global Music -ohjelmassa.
Hän on saanut kansainvälistä tunnustusta useiden kriitikoiden ylistämien saamelaismusiikkiyhtyeiden kuten Soljun, VILDÁ:n, Gájanas ja Tuomas Norvion laulusolistina.
Solju palkittiin Suomen Etnogaalassa Vuoden kansanmusiikin luojaksi 2019 ja Suomen Kustannusyhdistyksen Genre Free -kategoriassa vuonna 2018. Soljun debyyttialbumi Ođđa Áigodat (Uudet ajat) voitti The Indigenous Music Awards (IMA) -kilpailun vuonna 2019.
VILDÁ:n debyyttialbumi Vildaluodda – Wildprint valittiin Song Lines Magazine -lehden yhdeksi vuoden 2019 parhaista albumeista. Yhtye voitti vuonna 2021 Euroopan komission myöntämän MME Talent Awards -palkinnon. Länsman ja Viivi-Maria Saarenkylä ovat kiertäneet kansainvälisesti muun muassa Espanjassa, Ranskassa, Chilessä, Ruotsissa, Tanskassa ja Kanadassa.
Hildá Länsman on säveltänyt Hetan Musiikkipäivien sävellystilausteoksen yhdessä nykymusiikkia säveltävän Leevi Räsäsen kanssa.
Esiintymiset
Esiintyjät
Hetan Musiikkipäivillä kohtaavat muusikot ja musiikit toisensa ja yleisönsä yhä uudestaan yllättäen, haastaen ja viihdyttäen.