Ensemble Gamut!
Aino Peltomaan luotsaama Ensemble Gamut! on noussut nopeasti yhdeksi Suomen kiinnostavimmista genrejen välimailla sulavasti liikkuvista yhtyeistä.
Aino Peltomaa – laulu, keskiaikainen harppu, kellot
Juho Myllylä – nokkahuilut
Ilkka Heinonen – jouhikko
Yhtye on luonut uniikin soundinsa yhdistämällä elementtejä keskiajan musiikista, suomalaisista kansansävelmistä, improvisaatiosta, omista sävellyksistä sekä elektronisista äänimaisemista.
Yhtyeen tuore albumi ”MI” (Alba records) on saanut runsaasti kiitosta kansainvälisiltä kriitikoilta ja valittiin mm. Rondo-lehden lukijoiden levyksi 2025. Yhtyeen toinen levy ”RE” (Eclipse music) sai Emma -ehdokkuuden ja saanut osakseen laajaa kiinnostusta myös Suomen rajojen ulkopuolella sekä klassisen musiikin, vanhan musiikin kuin myös progressiivisen musiikin piireissä. 2020 julkaistu debyyttilevy ”UT” sai Suomen vanhan musiikin liiton “Vuoden vanhan musiikin teko 2020” –tunnustuspalkinnon. Levy valittiin myös Ylen vuoden levy 2021 -ehdokkaaksi, ja oli The Progressive Aspect’n valitsemien vuoden parhaiden proge- levyjen joukossa.
Ensemble Gamut! on esiintynyt laajalti niin festivaaleilla, klubikeikoilla, museoissa, keskiaikaisissa kirkoissa kuin konserttisaleissakin Suomen lisäksi Ruotsissa, Saksassa, Englannissa, Belgiassa, Hollannissa, Italiassa ja Puolassa.
Yhtyeen nimi viittaa keskiajan musiikinteoreettiseen järjestelmään “Gamut” (Guido Arezzolainen). Gamut on myös värisävyjen kokonaisuus ja “kamut” viittaa suomalaiseen kansanmusiikkiin sekä kaveruksiin.
Esiintymiset
Esiintyjät
Hetan Musiikkipäivillä kohtaavat muusikot ja musiikit toisensa ja yleisönsä yhä uudestaan yllättäen, haastaen ja viihdyttäen.
