Hetan Musiikkipäivät vuonna 2016

Vuoden 2016 Hetan Musiikkipäivien polttopisteessä on musiikkiperintömme alkulähde, barokkimusiikki, jolla on menneinä vuosina ollut tärkeä asema Hetan Musiikkipäivien ohjelmistossa. Pääsiäisviikolla 22.-27.3 kutsutaan kuulijoita Hetan konserttitarjonnan ääreen  virkistäytymään –  tai hiljentymään – kuin lähteelle.

Musiikkipäivillä on jälleen kerran ilo esitellä korkeatasoinen taiteilijakaartinsa. Taiteellinen johtaja Lauri Pulakka kuvailee ulkomaista vierasta barokkiharpisti Andrew Lawrence-Kingiä yhdeksi vanhan musiikin kentän ansioituneimmista taiteilijoista. Helsinkiläinen Utopia Ensemle puolestaan koostuu kokeneista kuorolaulajista, joiden päämääränä on nostaa esiin jo unohtunutta kuoromusiikkia ja synnyttää aktiivisesti uutta. – Pitkäperjantain iltakonsertissa Lawrence-Kingin ja Utopian yhteistyö konkretisoituu Suomen ensiesitykseen 1700-luvun alun espanjalaisesta Theodoro Ortellsin passiosta ’Oratorio sacro a la Passión de Christo Señor nuestro’, iloitsee Pulakka.

Barokkiyhtye Barocco Boreale ja sen konserttimestari Kreeta-Maria Kentala kuuluvat maamme tärkeimpiin vanhan musiikin toimijoihin. Vivaldin suosittu teos Vuodenajat saa kyytiä pohjalaisten lennokkaassa käsittelyssä juurevien säestyssoittimien harmoonin ja kanteleen kera pääsiäislauantain myöhäiskonsertissa. Barocco Boreale esiintyy myös sunnuntain päätöskonsertissa, solistinaan sopraano Meeri Pulakka. Keskipohjalaismuusikoiden vahvan panoksen Musiikkipäivillä täydentävät pianisti Johanna Tilus ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin soolosoittajat Reijo Tunkkari, Hanna Pakkala ja Lauri Pulakka. He vievät kuulijan musiikin puhtaan lähteen äärelle kiirastorstain konsertissa 24.3.

Musiikkipäivät alkaa Hanna Ekolan kirkkokonsertilla tiistaina 22.3.. Konsertti ’Lauluja Valoksi ja Voimaksi’ hiljentää kuulijan kauniiden ja lohdullisten hengellisten laulujen myötä kiitoksen, valon ja toivon äärelle..  – Tämän vuoden erikoisuutena on osallistava musiikki-ilta ’Sukupolvet ennen meitä 23.3. Karesuvannon kappelissa’, jossa juhlien taiteilijat ja yleisö toteuttavat ohjelman yhteisvoimin, kertoo Hetan Musiikkipäivien taiteellinen johtaja.

Hetan Musiikkipäivien tapahtumia viedään myös seudun ihmisten luokse koulu-, kylä-, vanhainkoti- ja päiväkotikonsertein. Hetan Musiikkipäivien hallituksen puheenjohtaja Irene Salonen toteaa yhteistyön rajan yli jatkuvan konsertin myötä Juhlsin hopeagalleriassa Kautokeinossa.

47. HETAN MUSIIKKIPÄIVÄT 22.3.–27.3.2016

Tiistai 22.3.

Lauluja Valoksi ja Voimaksi

Esiintymässä Hanna Ekola ja Virpi Salo.

Keskiviikko 23.3.

Koulu- ja kyläkonsertti

Esiintymässä Hanna Pakkala, Lauri Pulakka, Johanna Tilus, Reijo Tunkkari.

Koululaiskonsertti

Esiintymässä Hanna Pakkala, Lauri Pulakka, Johanna Tilus, Reijo Tunkkari.

Sukupolvet ennen meitä virsi- ja musiikki-ilta

Hiljaisen viikon hengellisen musiikin illassa ”Sukupolvet ennen meitä” (virsi 147) toteuttivat juhlien taiteilijat ja yleisö ohjelman yhteisvoimin. Tilaisuuden juonsi ja säesti Jukka Näkki. Esiintyjät Helinä Hautamäki, Sirkka Kuru, Anni-Marja Valkeapää ja Helena Valkeapää –ryhmä, Inker-Susanna Nutti, Reino Mannela. Sisarukset Leni Karisaari, Anne Keskitalo-Hohti, Nina Keskitalo, Satu Kotavuopio ja Marja-Leena Saukkonen. Anni-Marja ja Helena Valkeapää. Soitinmusiikkia Reijo Tunkkari, viulu Hanna Pakkala, alttoviulu Lauri Pulakka, sello.

Kiirastorstai 24.3.

Päiväkotikonsertti

Esiintymässä Hanna Pakkala, Lauri Pulakka, Johanna Tilus, Reijo Tunkkari.

Kiirastorstain iltamessu

Avustaa Reijo Tunkkari; viulu, Hanna Pakkala; alttoviulu, Lauri Pulakka; sello.

Musiikkia puhtaasta lähteestä

Esiintymässä Hanna Pakkala, Meeri Pulakka, Lauri Pulakka, Johanna Tilus, Reijo Tunkkari.

Britten — Couperin — Hildegard — Kurtág — Mozart.

 

Pitkäperjantai 25.3.

Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus

Avustaa Meeri Pulakka; sopraano, Johanna Tilus; piano.

Kärsimystie

Esiintymässä Andrew Lawrence-King, Lauri Pulakka, Utopia Ensemble.

Ortells — Ortiz

Lauantai 26.3.

Musiikkihetki

Esiintymässä Meeri Pulakka, Johanna Tilus, Reijo Tunkkari.

Musiikkihetki

Esiintymässä Utopia Ensemble: Lumen, tulen ja luonnon madrigaaleja.

Vierailukonsertti

Esiintymässä Hanna Pakkala, Lauri Pulakka, Reijo Tunkkari.

Dohnányi — Mozart

Kierros auringon ympäri

Esiintymässä Kreeta-Maria Kentala, Siiri Virkkala, Barocco Boreale.

Vivaldi.

1. Pääsiäispäivä 27.3.

Pääsiäispäivän messu

Avustaa Marianna Henriksson; cembalo, Maria Pulakka; viulu, Siiri Virkkala, viulu.

Päätöskonsertti

Marianna Henriksson, Maria Pulakka, Meeri Pulakka, Lauri Pulakka, Barocco Boreale.

Bach — Marais — Muffat.

Klassista musiikkia ja luonnon rauhaa
25.–31.3.2024