
49. Hetan Musiikkipäivät
Hetan Musiikkipäivät 2018 on valinnut teemakseen vastakohtaparin Lähellä—kaukana.
Teeman kautta tarkastellaan monenlaisia musiikillisia, maantieteellisiä ja kulttuurisia naapuruussuhteita. Musiikkipäivillä kuullaan lähimusiikkia monessakin mielessä. Paikalliset esiintyjät ovat aktiivisia: tiistai-illan konsertissa (27.3. Enontekiön liikuntahallissa) esiintyy Tunturilaulajat-kuoro Reijo Kumpulaisen johdolla. Ohjelmistossa on enontekiöläisten lauluja Enontekiöltä. Tunturilaulajat esiintyy myös Pyhäkeron hiihtomajalla lauantaina. Paikallisteema jatkuu keskiviikkona. Silloin hiljennytään Minun virteni –illassa pääsiäisajan hengellisen musiikin parissa, jälleen etupäässä enontekiöläisten esiintyjien voimin.
Lisäksi Musiikkipäivillä viedään musiikkia enontekiöläisten lähelle: vieraillaan koulu- ja kyläkonserttien merkeissä Kilpisjärvellä, Karesuvannossa sekä Enontekiön koulukeskuksessa, esiinnytään päiväkodissa ja vanhainkodissa sekä nautitaan musiikkihetkestä Tunturi-Lapin luontokeskuksessa. Musiikkipäivien taiteilijat myös esiintyvät perinteiseen tapaan pääsiäisajan jumalanpalveluksissa.
HETAN MUSIIKKIPÄIVIEN KIRKKOKONSERTIT: MUSIIKKIA LÄHELTÄ JA KAUKAA
Hetan Musiikkipäivien kirkkokonserttien sarja alkaa keskiviikkona 28.3. osallistavalla Minun virteni –tapahtumalla, jossa paikalliset esiintyjät ja musiikkipäivien taiteilijat viivähtävät hetken hengellisen musiikin parissa. Kiirastorstai 29.3. ollaan Enontekiön kirkossa yksinäisyyden äärellä Tampere-trion seurassa. 1900-luvun meditoivat sooloteokset, säveltäjinä Ysaÿe, Meriläinen ja Golovin sekä Šostakovitšin koskettava pianotrio vuodelta 1944 pianotrio luotaavat ihmismielen syvänteitä. Enontekiön Hetassa usein säveltäneen Usko Meriläisen kansainvälisen modernismin tyyliin liittyvää teosta kehystää kaksi romanttisen ilmaisuvoimaista sävellystä. Yle Radio 1 nauhoittaa konsertin.
Pitkäperjantain konsertin ohjelmassa yhdistyvät aika ja iäisyys. Luigi Boccherinin pitkäperjantai-klassikko ristin juurella kärsivästä neitsytäidistä punotaan yhteen 1900-luvun mestarin Olivier Messiaenin pianosävellyksiin kokoelmasta ”20 katsetta Jeesus-lapseen”. musiikillisten katseiden suunnat liikkuvat kuin pallonmuotoisessa ajassa, kiintopisteinä Marian ilmestys, Jeesuksen syntymä, hänen kärsimyksensä, 1700-luvun Espanja (Boccherini), 1900-luvun Ranska (Messiaen) ja nykyhetki.
Esiintyjinä ovat Mari Palo, Rantatie-kvartetti, Kirill Kozlovski ja Lauri Pulakka. Yle Radio 1 lähettää konsertin suorana lähetyksenä.
Lankalauantain myöhäiskonsertti Enontekiön kirkossa on omistettu Musiikkipäivien teeman Lähellä—Kaukana -teeman mukaisesti Kaukaiselle rakastetulle. Ohjelmassa on romantiikan aikakauden musiikkia, säveltäjinä ranskalainen Camille Saint-Saëns, wieniläisklassikkot Ludvig van Beethoven ja Franz Schubert sekä Lapissakin musiikin keräysmatkoja tehnyt Armas Launis. Esiintyjinä ovat Tampere-trion jäsenet Pekko Pulakka, Joona Pulkkinen ja Kirill Kozlovski sekä Maaria Pulakka.
Hetan Musiikkipäivät 2018 päättyy pääsiäissunnuntaina 1.4. kaikkien taiteilijoiden konserttiin, jossa wieniläisklassikot Haydn ja Mozart kehystävät 150-vuotisjuhlavuottaan viettävän Oskar Merikannon sekä Georg Friedrich Händelin laulumusiikkia.
HETAN MUSIIKKIPÄIVIEN VIERAILUKONSERTIT
Hetan Musiikkipäivät 2018 tarjoaa jälleen korkeatasoisia musiikkielämyksiä pohjoisimmassa Suomessa. Pääsiäisen aikaan sijoittuva Euroopan Unionin pohjoisin tapahtuma on klassisen musiikin ja pohjoisen luonnon ainutlaatuinen yhdistelmä. Vuodesta toiseen toistuvat huipputaiteilijoiden vierailut, tapahtumien vieminen yleisön lähelle ja musiikkiperintömme monipuolinen esitteleminen ovat arvoja, joilla on suuri merkitys koko alueen kulttuuriprofiilille. Kaikkiaan Musiikkipäivillä on konsertteja ja muita tilaisuuksia lähes kaksikymmentä. Tilaisuudet eivät rajoitu vain Hettaan, vierailukonsertteja on useita, Musiikkipäivien teeman Lähellä—kaukana mukaisesti.
Musiikkipäivillä vierailee kotimaisia huippumuusikoita. Taiteilijavieraisiin kuuluvat sopraano Mari Palo, klassisen aikakauden musiikkiin erikoistunut, periodisoittimin esiintyvä Rantatie-kvartetti, harpisti Maaria Pulakka sekä Tampere-trio (Pekko Pulakka, Joona Pulkkinen, Kirill Kozlovski). Hetan Musiikkipäivien taiteellinen johtaja on MuT, Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin 1. soolosellisti Lauri Pulakka.
Musiikkipäivien konserttitarjonta alkaa maanantaina 26.3. Haaparannassa, missä Rantatie-kvartetti (Kreeta-Maria Kentala, Siiri Virkkala, Jouko Mansnerus ja Lea Pekkala) konsertoi ohjelmistossaan Tulindbergin, Haydnin ja Mozartin musiikkia. Tiistaina ja keskiviikkona vieraillaan Skibotnissa Norjassa (esiintyjinä Mari Palo, sopraano, Lauri Pulakka, sello ja Maaria Pulakka, harppu) ja Olos-tunturin maisemissa Muoniossa (Tampere-trio: Pekko Pulakka, viulu, Joona Pulkkinen, sello, Kirill Kozlovski, piano) sekä koulukonserttien merkeissä Kilpisjärvellä ja Karesuvannolla (Rantatie-kvartetti).
Lankalauantai on Hetan Musiikkipäivien perinteinen vierailupäivä. Päivän ohjelmaan kuuluvat vanhainkotikonsertti Luppokodissa, Pyhäkeron hiihtomajan musiikkihetki ja vierailu Norjassa Koutokeinossa: Juhlsin hopeapaja on ollut Hetan Musiikkipäivien vierailukohteena jo 1960-luvulta alkaen. Tällä kertaa yleisön keskellä kotoisissa tunnelmissa viihtyy Rantatie-kvartetti, ohjelmassa on Mozartin kirkkaan haikeaa klassismia sekä Itävalta-Unkarissa vaikuttaneen Anton Georg Csermakin unkarilaisesta kansanmusiikista vaikutteita saanut ohjelmallinen jousikvartetto ”Uhkaava vaara eli isänmaanrakkaus”. Alkuillasta vietetään vielä Ilta tunturissa Tunurihotelli Vuontispirtissä (esiintyjinä (Mari Palo, Pekko Pulakka, Joona Pulkkinen, Maaria Pulakka).
Ohjelma 26.3.–1.4.2018
Maanantai 26.3.
Matkakonsertti
Rantatie-kvartetti (Kreeta-Maria Kentala, viulu; Siiri Virkkala, viulu; Jouko Mansnerus, alttoviulu; Lea Pekkala, sello)
Tulindberg – Haydn – Mozart
Tiistai 27.3.
Käsivarren maa – lauluja Enontekiöltä
Tunturilaulajat.
Vierailu vuonolla -kahvikonsertti
Mari Palo, sopraano; Lauri Pulakka, sello; Maaria Pulakka, harppu
mm. Alfven – Cassado – Hahn – Grieg – Kilpinen – Merikanto
Keskiviikko 28.3.
Koulu- ja kyläkonsertti
Koulu- ja kyläkonsertti
Rantatie-kvartetti
Musiikkihetki
Lauri Pulakka, sello; Maaria Pulakka harppu.
mm. Bach – Cassado – Pierné – Saint-Saëns.
Matkakonsertti
Tampere-trio (Pekko Pulakka,viulu; Joona Pulkkinen, sello; Kirill Kozlovski, piano).
Kreisler – Martin – Kuula – Saint-Saëns – Schumann – Ysaÿe.
Minun virteni -virsilauluilta
Hiljaisen viikon hengellisen musiikin illan toteuttivat laulajat, Musiikkipäivien taiteilijat ja yleisö yhteisvoimin. Esiintyjinä Ida Alatalo, Reetta Kumpulainen, Reetta Riipiranta, Pekka Ruponen, Reijo Kumpulainen, Mari Palo, Maaria Pulakka, Jenni Peteri. Säestys Leena Rautakoski.
Kiirastorstai 29.3.
Koulu- ja kyläkonsertti
Kirill Kozlovski, piano; Pekko Pulakka, viulu; Joona Pulkkinen, sello.
Päiväkotikonsertti
Rantatie-kvartetin jäseniä; Lauri Pulakka, sello.
Kiirastorstain iltamessu
Avustavat Mari Palo, sopraano; Lauri Pulakka, sello, Kreetta-Maria Kentala, urut.
Solitude
Tampere-trio (Pekko Pulakka, viulu; Joona Pulkkinen, sello; Kirill Kozlovski, piano).
Ysaye – Meriläinen – Golovin – Šostakovitš.
Yle Radio 1 äänittää konsertin.
Pitkäperjantai 30.3.
Pitkäperjantain saunajumalanpalvelus
Avustavat Maaria Pulakka, harppu; Lauri Pulakka, sello.
Stabat mater
Kirill Kozlovski, piano; Mari Palo, sopraano; Lauri Pulakka, sello; Rantatie-kvartetti.
Messiaen – Boccherini.
Yle Radio 1 lähettää konsertin suorana.
Lauantai 31.3.
Vanhainkotikonsertti
Musiikkipäivien taiteilijoita
Hiihtovaellus Pyhäkeron kämpälle
Musiikkihetki
Tunturilaulajat ja Reijo Kumpulainen.
Vierailukonsertti
Rantatie-kvartetti.
Mozart – Csermak.
Ilta tunturissa
Mari Palo, sopraano; Maaria Pulakka, harppu; Pekko Pulakka, viulu; Joona Pulkkinen, sello.
Fauré – Merikanto – Saint-Saëns – Grieg.
Kaukaiselle rakastetulle
Kirill Kozlovski, piano; Maaria Pulakka, harppu; Pekko Pulakka, viulu; Joona Pulkkinen, sello.
Saint-Saëns – Beethoven/Liszt – Launis – Schubert.
Sunnuntai 1.4.
Pääsiäispäivän messu
Avustaa Pekko Pulakka, viulu.
Päätöskonsertti
Tampere-trio; Mari Palo, sopraano; Kirill Kozlovski, piano; Lauri Pulakka, sello; Maaria Pulakka, harppu; Rantatie-kvartetti.
Mozart – Merikanto – Händel – Haydn.