Zagros-kvartetti

Zagros-kvartetti alkoi 2000-luvun alussa vakiintua vuonna 1993 Helsingissä perustetun Zagros Ensemblen sisällä omaksi kokoonpanokseen.

Kvartetti on esiintynyt aktiivisesti Zagrosin omissa konserteissa sekä ensemblen suunnittelemassa Kallio-Kuninkalan Kamarimusiikissa. Kvartetti on myös konsertoinut Turun Musiikkijuhlilla, Kaustisen Kamarimusiikkiviikoilla, Eckernförden uuden musiikin festivaalilla Saksassa, Piiparilan kesäkonserteissa, Jousikvartetit Musiikkitalossa-sarjassa, Klang-konserttisarjassa ja kesällä 2021 Kemiönsaaren Musiikkijuhlilla.

Kvartetti on tehnyt yhteistyötä monien suomalaisien säveltäjien kanssa ja kantaesittänyt mm. Seppo Pohjolan, Tapio Tuomelan, Veli-Matti Puumalan ja Jyrki Linjaman musiikkia. Zagros-profiililevy ilmestyi vuonna 2007 ja Solaris-levyllä (2012) kvartetti esittää uutta hengellistä musiikkia Piia Komsin kanssa.

Kvartettilaisilla on myös vanhan musiikin opintoja Pietarsaaren YH Noviasta ja repertuaari onkin laaja, barokin ajasta nykypäivään.

Zagros-kvartetin jäsenet ovat kaikki Radion Sinfoniaorkesterin muusikoita ja kvartetti on esiintynyt aktiivisesti RSO:n kamarimusiikkifestivaaleilla ja kamarikonserttisarjassa.


Esiintymiset

Enontekiö | Enontekiö
13. huhtikuuta 2022
Enontekiö | Enontekiö
14. huhtikuuta 2022

Klassista musiikkia ja luonnon rauhaa
25.–31.3.2024