Hetan Musiikkipäivillä: arktinen laulu kirkossa, musiikkihetki kansallispuistossa ja elämän ääripäitä luennoilla

Hetan Musiikkipäivät avataan kiirastorstaina, kun  Cantus arcticus -konsertin huipennuksena muuttolintujen äänet täyttävät Enontekiön kirkon. Einojuhani Rautavaaran vuonna 1972 säveltämä ”Arktinen laulu” on alunperin ’konsertto linnuille ja orkesterille’, mutta Peter Lönnqvist on sovittanut sen linnuille ja pianolle. Arktinen laulu kuullaan Enontekiöllä ensimmäistä kertaa.

Noin 18 minuuttia kestävässä konsertossa on kolme osaa ”Suo”, ”Melankolia” ja ”Joutsenet muuttavat”. Ensimmäinen osa mukailee suon äänimaailmaa. Toisessa osassa lintujen äänet soivat niin pitkään, että yleisö tajuaa siinä kuultavien lintujen matkivan toistensa ääniä. Myös kolmas osa alkaa äänitteellä laulujoutsenparven äänistä. Joutsenten lisäksi konsertissa pääsevät ääneen ainakin kuovi, tunturikiuru ja kurjet. – Musiikkipäiviin tutustumisen kannattaa aloittaa juuri kiirastorstain konsertista. Konsertin linnunlaulun ja pianosoolojen lomassa voi sulkea silmänsä ja kuvitella olevansa luonnossa!

Hetan Musiikkipäivillä vaikuttavan luontoteoksen soolo-osat soittaa kansainvälisesti tunnettu pianisti Laura Mikkola, joka on esiintynyt maailmalla monien suurien orkesterien kanssa. Upean musiikkielämyksen takaa Sorjosen säätiön Hetan Musiikkipäivien käyttöön luovuttama Steinway-konserttiflyygeli.

 

toivo hengellistä laulua

Musiikkipäivät starttaavat pääsiäisviikon maanantaina hengellisillä yhteislauluilla. Illassa on mukana Enontekiön seurakunnan pop-up
-lauluryhmä sekä kanttori Aino Maija Virtanen. Yhteislauluiksi saa esittää laulutoiveita Virsikirjasta tai Viisikielinen-laulukirjasta aina 31.3. asti sähköpostilla hetan.musiikkipaivat@enontekio.fi. Tilaisuuden juontaa Enontekiön vt. kirkkoherra Anne Lehmus.

 

konserttietuja ja festivaalipassi

Tänä vuonna enontekiöläisiä kutsutaan konsertteihin tarjoamalla yksi konsertti aivan ilmaiseksi. Ilmaislipulla toivotaan konsertteihin tulevan myös uusia kuulijoita. Hetan Musiikkipäivien jäsenet puolestaan saavat kaikista konserteista viiden euron alennuksen. Sekä ilmaislipun että jäsenalennuksen saa suoraan konserttipaikalta. Lippuja voi ostaa ennakkoon edullisemmin Lippu.fi-lippukaupasta.

 

pyhäkeron musiikkihetkeen hiihtäen tai kelkkakyydillä

Pyhäkeron lauantaiseen musiikkihetkeen voi hiihdellä tänä vuonna Anneli Kultiman vetämällä klo 11 Hetan kunnan rannasta starttaavalla hiihtoretkellä. Näkkälä Safaris puolestaan järjestää musiikkihetkeen kelkkakyydin klo 12, ja lahjoittaa kuljetuksesta tulevan tuoton lyhentämättömänä Suomen Punaisen Ristin katastrofi-rahaston kautta Ukrainan sodan uhreille. Lisätietoja kelkkakuljetuksesta saa suoraan yrittäjältä.

 

musiikkia ja luentoja

Hetan Musiikkipäivien suojelija, lasten psykiatri ja huilisti Jari Sinkkonen saadaan vihdoin Hettaan! Hän luennoi teemalla ’Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun?’. Luennossa käydään läpi vanhemmuutta, joka tuottaa joskus päänvaivaa, mutta josta saa enemmän iloa kuin murheita. Vauvan tarpeista edetään taaperon tahtomiseen, leikin merkitykseen ja kouluikäisen lapsen tiedonhaluun sekä nuoruusiän kuohuntaan. Entä millaisia ovat ”rajattomat” lapset? -Käyttöohjeita ei ole luvassa, pikemminkin hyviä kysymyksiä. Sinkkosen toisen luennon teemana on ”Nerouden lähteillä” , jolloin päästään nauttimaan myös musiikista.

Elämän toisen ääripään tarpeista kertoo professori, ylilääkäri ja pianotaiteilija Reino Pöyhiä musiikkiluennollaan ”Elämän rajallisuuden kohtaaminen”.

Lisätiedot

Ohjelma: Tapio Tuomela, taiteellinen johtaja, tapio.tuomela@uniarts.fi, 050 343 0721 (Parhaiten saa yhteyden ma-ti iltapäivisin.)

Sirpa Mannela, tapahtumasihteeri, hetan.musiikkipaivat@enontekio.fi, 040 543 9876.

Satu Kotavuopio, Hetan Musiikkipäivät ry, satu.kotavuopio@pp.inet.fi, 040 734 1195.

Klassista musiikkia ja luonnon rauhaa
3.–9.4.2023